Silloin, kun minä oli nuori...

Tervehdys! Ajan puutteen vuoksi en ole ehtinyt katsomaan uusia lastenohjelmia, tänäänkin tulin kotiin niin myöhään, että ne olivat jo ohi. En siis voikaan tehdä arvostelua nykyajan lastenohjelmista, tämä on nähkääs viimeinen blogimerkintäni. Sen sijaan tein arvostelun nykyajan lapsista! Toivottavasti kelpaa.

Lievästi mummomainen valitusteksti nykyajan lapsista

(Useat) nykyajan lapset ovat niin kummallisia! Käytöstapojen opettaminen on vanhemmilla nollissa, kun he luulevat, että se on hoitotätien ja opettajien tehtävä. Silloin, kun minä olin pieni, ei kiroiltu tai menty haistattelemaan kenellekään. Eikä varsinkaan niille isoille, pahoille yläastelaisille! Koulubussissammekin yläastelaisten pelko näkyi: vanhemmat oppilaat istuivat takapenkeillä ja pienet lapset mahdollisimman kaukana heistä etupenkeillä. Koulupäivät, jolloin yläastelaiset pääsivät puoli yhdeltä ja jouduin olemaan samaan aikaan täyteen ahdetussa bussissa heidän kanssaan, olivat todella järkyttäviä! Nyt, kun olen vihdoinkin paha yläastelainen, lapset ovat valloittaneet bussin. Heitä on joka paikassa, missään ei voi olla rauhassa siltä kimakalta huudolta ja loputtomalta tuijotukselta. He ovat nykyään niin pelottomia!

 Ennen kamerakännykät ja niiden soittoäänet olivat cooleinta, mitä voi olla. Nykyään lapset pelaavat iPhoneillaan 3D-pelejä, ryyppäävät ES:ää ja lataavat You Tubeen rähmäisiä videoita. Lasten kannattaisi leikkiä enemmän eikä pelata liikaa videopelejä tai katsoa vain telkkaria. Onhan jonkinnäköinen kehitys ihan normaalia, mutta silti.. Nyyhk, kyllä sitä ennen vaan kunnioitettiin vanhempia ihmisiä. ;)

Tämä kuva on niin totta! :^d

Sitten äskiseen aiheeseen liittymätön lapsuusmuistelu

Tamagotchit

Tamagotchit olivat iso juttu silloin ala-asteella ja eskarissa! Siihen aikaan pelattiin Tamagotchien kakkosversioilla, joiden uutena ominaisuutena olivat kauppa ja lahjojen antaminen infrapunayhteydellä. Tamagotchin viehätysvoima perustuu söpöihin Tama-lemmikkeihin, niiden kasvattamiseen, hoitamiseen ja sukujen jatkamiseen. Minulla on kaksi Tamagotchia, joista toinen on rikki, ja toinen on samanlainen kuin tuo kuvassa oleva.

(I do not own the pictures that I used in this blog post.)

Kaksi animea & Kaapo

Good evening. Tänään esittelen kaksi lempiohjelmaani, Pokémonin ja Digimonin, sekä tyhjänpäiväisen Kaapon.

Pokémon

Pokémonia katsoin todella paljon pienenä. Se on yksinkertaisesti legendaarinen sarja, Pokémonin keksijä on taatusti ollut viisas mies. Hauska TV-ohjelma, jossa seikkailee hienoja Pokémon-olentoja, wau! Lisäksi niitä Pokémoneja pystyi oikeastikin keräilemään korttien ja lelujen muodossa! Kaikki kerätään, kaikki kerätään! Korttien keräilemisestä ja niiden vaihtelemisesta olin tosi innostunut. Omistan edelleen sen hienon korttikokoelmani, joka sisältää mm. yhdeksän Charmanderia, Scytherin, Tentacruelin ja Dark Porygon 2:n, jou. Kaupasta pystyi ostamaan myös Poké-palloja, joiden sisällä oli yksi Pokémon-lelu sekä ihanan tuoksuista vaaleanpunaista Pokémon-purkkaa, mmm. Poké-palloja pystyi hyödyntämään Pokémon-leikeissämme, jotka muuten olivat tosi kivoja. Olinko muuten ainoa, joka askarteli Pokémon-kortteja itse?

 Tunnustaudun Pokémon-sukupolven lapseksi, vaikka kovinkaan monet ikätoverini eivät sitä tee. :-D Pokepokepokemon.

Digimon

Jos joku kehtaa väittää, että Digimon on Pokémonin halpa kopio, hän on väärässä! Digimon on ihan omanlaisensa sarja ja mielestäni jopa parempi kuin Pokémon. Digimonin juoni lyhyesti sanottuna on, että joukko lapsia yrittää pelastaa maailman Digimon-kumppaniensa kanssa.
 Täytyy myöntää, että olen vieläkin Digimon-fani. Olen tykännyt ihan älyttömän paljon Digimonista niin kauan kuin muistan. Siinä on niin kaunis idea, mahtava juoni, hieno piirtotyyli ja soundtrack sekä upeat hahmot. Puhun nyt siis vain ensimmäisestä ja toisesta tuotantokaudesta, Digimon on aivan pilalla niissä uudemmissa tuotantokausissa (tai no, Tamersissa on sentään ihan kiva alkumusiikki.)
 En oikeastaan edes muista ensimmäisestä tuotantokaudesta melkein mitään, koska olin silloin niin pieni (3-4 v.), kun se tuli. Sen takia toinen tuotantokausi on minulle vähän rakkaampi. Siinä lempihahmoni olivat Ken Ichijouji, Wormmon ja Mummymon.
 Yksi huono puoli on Digimonin ensimmäisessä kaudessa on sen surullisen huono suomidubbi. Onneksi niissä myöhemmissä jaksoissa ei ole Agapion dubbauksia. Ne Agapion tyypit eivät nimittäin osanneet yhtään mitään.

Joka kerta, kun kuulen noita ensimmäisten tuotantokausien kappaleita, olen ihan kananlihalla. Niin paljon muistoja... :B

Kaapo

"Sain nimen hauskimman: Kaapo." No et muuten saanut!

Kaapo on nelivuotias poika, jota ääninäyttelee kuitenkin nainen (ja vielä se sama nainen, joka esitti Pikkuponien Tilkkua.) Kaapo on touhukas sekä oppimaan innokas ja hänellä on paljon uutta ja tärkeää tehtävää. Välillä Kaapon on vaikea varttua, mutta Kaapo muistaa myös iloita.

 Kaapo on harmiton ja vammainen ohjelma. Siinä on ruma piirtotyyli, kaikki on värikästä ja ihmisten hymyt ovat vinoja.

Ja jos/kun teitä ihmetyttää, miksi Kaapo on kalju, lukekaa tämä. Ja ei, Kaapo ei ole syöpäpotilas.

(I do not own the pictures that I used in this blog post.)

Yle TV:n ohjelmia

Terve taas. Tässä blogitekstissä kerron Ylen ohjelmista.

Sirkuspelle Hermanni

Sirkuspelle Hermannia sanotaan legendaariseksi lastenohjelmaksi. Itse en kyllä koskaan oikein ymmärtänyt sitä, pidin sitä todella tylsänä ja outona! Hermanni näytti aina itkeneeltä punaisine silmineen ja käytti joitain kummallisia sanoja, eikä ohjelmassa muistaakseni koskaan tapahtunut mitään. Kaiken lisäksi luulin, että ohjelman kuvauspaikalla oli oikeasti joitakin lapsia katsomassa, ei kai se Hermanni nyt itsekseenkään voinut puhua.. Hämmentävää. Olin vielä jostain syystä vielä kateellinen niille lapsille. :D

Aasi, Morso ja Mouru

 Morsossa ja Hannibalin Mason Vergerissä on jotain samaa.

Kauhistus. Morso! Erittäin traumaattinen ja kaikin puolin järkyttävä ohjelma! Ensinnäkin, miten kukaan on ikinä pystynyt luomaan Morson, ja miksi ihmeessä joku päätti tehdä siitä lastenohjelman? Morson pitäisi olla kauhuelokuvissa, ei Pikku Kakkosessa. Minulla on hyytäviä muistoja sohvan alle piiloutumisesta Morson tunnusmusiikin alkaessa soida. Aasi ja Mouru loivat ohjelmaan hieman kaivattua turvallisuuden tunnetta, mutteivät todellakaan tarpeeksi. Morson horror-voimia ei voi neutralisoida. Tietoisku: morso on italiaa ja tarkoittaa puraisua. Aika osuva nimi jotenkin.

 
Karhuset

Tämä oli kyllä niin typerä ohjelma, että huh huh. Nelihenkinen karhuperhe, ylivilkkaat lapset Aaro ja Siiri sekä hupsut kommellukset, jotka ratkeavat jakson lopussa riemukkaan hekotuksen kera. Jakso alkoi ärsyttävällä alkutunnarilla, jossa yhdessä vaiheessa perheen isä pyöritti hulavanteita jokaisella raajallaan, mihin oli aina pakko kommentoida "Toi ei ois oikeesti mahdollista!!"

Hui Hai Hiisi

Minä.. Olen..  KIVIJÄTTI.

Hui Hai Hiisi oli yksi niistä lukuisista Ylen ohjelmista, joissa oli oikeita lapsia (ei näyttelijöitä) mukana tekemässä ohjelmaa. Lapset saivat suorittaa tehtäviä ja ratkoa arvoituksia, jotka liittyivät ohjelman juoneen. Tässä ohjelmassa mukana olevat lapset seikkailivat Hiisivuorella ja auttoivat siellä asuvia taikaolentoja Hiiden taikavoimia vastaan.
 Ohjelmasta jäi erityisesti mieleen "valotaika", joka ei kerran teknisten häiriöiden vuoksi toiminutkaan, uhkaava Hiisi ja sen pelottavat siniasuiset vartijat sekä Kivijätti, joka kaikessa pelottavuudessaan yritti kai auttaa lapsia. Toisaalta kerran, kun lapset riehuivat, Kivijätti suuttui heille ja melkein kieltäytyi auttamasta heitä. :--o

BUU-klubbenin ohjelmia:

Bärtil

Ei hajuakaan, mitä Bärtilissä tapahtui, mutta jestas, kuinka minä pelkäsin sitä. Ja pelkään yhä. ;I

Katsoin joskus vähän aikaa Bärtiliä pienenä ja pelkäsin löytäväni sen Bärtilin meidän roskiksestamme. Aivan järkyttävää. ;--<

Mamemo

En kyllä tämänkään ohjelman juonesta tiedä yhtään mitään, muistan vain sen loppumusiikin: jumalattomasti noita ihme lehmiä marssimassa jollain kukkulalla ja taustalla soi mielisairas renkutusmusiikki (mamemomamemomamemomamemo, ma - me - mo!). Perheemme keskellä kiersi huhu, että tuo kyseinen loppumusiikki aiheutti migreeniä. Sen laulaminen on edelleen kiellettyä...

 

(I do not own the pictures that I used in this blog post.)

Tyttöjen sarjoja

Hei, ja tervetuloa takaisin blogini pariin! Tällä kerralla kerron tyttöjen tv-sarjoista. Sarjat ovat satunnaisessa järjestyksessä.

1. My Little Pony Tales

Tykkäsin Pikku Poneista pienenä tosi paljon, varsinkin tästä 90-luvun versiosta (toisen sukupolven versio). Herttaisia poneja, jotka käyvät koulua, rullaluisetelevat, yökyläilevät ja viettävät aikaa jäätelöbaarissa. Kuinka söpöä! Sarjan huono puoli on sen Agapio-laatua oleva dubbaus. Mutta ei siihen lapsena kiinnittänyt huomiota... Meillä oli näitä TV:stä tulleita jaksoja nauhalla sekä yksi erikseen ostettu VHS-kasetti, jossa oli eri dubbaukset (paremmat) kuin TV:n jaksoissa.

Suosikkihahmoni olivat Tähti ja Melody, en kyllä muista minkä takia. Räpsy oli myös kiva. Inhosin Karkkia/Bonbonia, joka aiheutti aina jotain ongelmia ja oli muutenkin ärsyttävä, sekä Tilkkua, joka oli ilkeä muille poneille.

Meillä oli myös asiaan kuuluvia oheistuotteita eli pikkuponeja leluina, Ilopilleri, Auringonsäde ja muita kumppaneita.. Omistimme myös yhden My Little Pony -tietokonepelin, jossa sai tehdä oman ponin, hoitaa sitä jne. Oman poninsa sai tietysti nimetä, ja joskus tylsistyneinä annoimme yhden ponin nimeksi Tyhmä-Tähti... ::)

Olen kyllä sitä mieltä, että nämä 90-luvun ponit ovat kaikkein suloisimpia, ne muut ovat kovin isokokoisia ja jähmeitä. Ja nythän on vielä se neljäs versio, "Ystävyyden taikaa", joka vaikuttaa niin oudolta ja erilaiselta, etten kyllä todellakaan halua tutustua siihen.

2. Spies-tytöt 

Spies-tytöt oli yksi lapsuuteni lempiohjelmista! Se oli todella nolo (en ikinä tule unohtamaan laser-huulipunaa), mutta erittäin viihdyttävä. Se kertoo kolmesta beverlyhillsläisestä tytöstä, jotka normaalien teinielämiensä lisäksi toimivat salaisen palvelun vakoojina. Vaaleahiuksinen Clover oli oma suosikkihahmoni.

3. Winx-klubi 

Winx ei oikein koskaan mennyt minulle läpi, se oli minulle jo 6-vuotiaana liian lapsellinen. Siinä oli kehno juoni, ruma piirrostyyli, vinksahtaneen näköiset hahmot if you pardon the pun sekä pitkästyttävät, aina saman kaavan mukaan menevät taistelut... Ja aina, kun tuotantokausia tuli lisää (ja niitähän tuli!), Winxien voimamuodot vaan vaihtuivat. Todella mieluuvituksellista? Not.
Eräs hyvä puoli Winxissä on sen suomidubbaus, joka on normaalia parempi.

4. Bratz

Bratzit olivat kyllä kova sana silloin 6-10-vuotiaana, fanitimme niitä kaverini kanssa. Tiesin aina, että ne olivat omalla tavallaan kammottavan noloja, mutta jotenkin ne vaan vetosivat minuun. Bratzeista tehtyä telkkariohjelmaa ja elokuvia on tullut katsottua, mutta ne nuket olivat kuitenkin asian ydin.

Bratz-televisiosarja kertoo neljästä tyylikkäästä tytöstä, jotka kirjoittavat suosittua muotilehteä. Heidän lehtensä suosiosta kilpailee Your Thing -lehti, jonka päätoimittaja apureineen yrittää tuhota Bratzien lehden. Jaksot ovat viihdyttäviä ja kivoja ainakin Bratz-faneille. Suomidubbaus on hyvä. Miinusta annan Bratzeille "Ihkuu!" ja "Ei kiva!" -fraasien liikakäytöstä.

 

 (I do not own the pictures that I used in this blog post.)

Muumit ja muuta mukavaa

 Hei kaikille, ja tervetuloa uuteen blogiini! Kirjoittelen tänne lastenohjelmista ja lapsuuden ilmiöistä: luvassa on arvosteluja sekä muistelmia omasta lapsuudestani. Aion myös tutustua nykyaikaisiin lastenohjelmiin, jotka eivät ole minulle ennestään tuttuja. Lastenohjelmat kun ovat muuttuneet melko paljon tässä vuosien saatossa...
 Jos haluatte kuulla mielipiteitäni jostain tietystä lastenohjelmasta tai lapsuuden buumista, pistäkää kommenttia tulemaan. Ehdotuksia otetaan vastaan. : )


Ensimmäinen lastenohjelma, jonka otan kohteekseni, on vanha kunnon Muumilaakson tarinoita.
Muumeilta oppii elämänviisauksia. Sarja on ultimaattisen kauniisti piirretty. Musiikit ovat upeita. Muumit ovat ihania.

Negatiivista palautetta antaisin Muumeille Pikku Myystä, joka opettaa lapsia käyttäytymään huonosti. Sarja on myös osittain melko järkyttävä, koska MÖRKÖ. Mörkö on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan traumoja monille katsojille.

Suomalaisten ylpeys.

Yksi asia, jonka haluaisin ottaa puheeksi, on lastenohjelmien päähenkilöiden sukupuolet. Homma menee lähes poikkeuksetta tämän kaavan mukaan:
- Jos sarja on suunnattu pääaisassa tytöille ---> päähenkilö on tyttö.
- Jos sarja on suunnattu pääasiassa pojille ---> päähenkilö on poika.
- Jos sarja on suunnattu sekä tytöille että pojille ---> päähenkilö on poika.

Mutta miksi se on näin?
Olen kovasti yrittänyt miettiä näitä tyttöpäähenkilöitä molemmille sukupuolille suunnatuissa sarjoissa, enkä ole keksinyt kuin Pipsa Possun, Katinkontin Katti Matikaisen ja Hertan Maailman. Poikapäähenkilöitä sen sijaan löytyy: Franklin, Puppe-koira, Muumipeikko, Kaapo, Hamtaro, Aang, Taotao, Nalle Luppakorva, Nalle Puh, Pingu, Pyjamabanaanit, Roni Neutroni, Galilei, Zick (Hirviöallergiaa), Late Lammas, Karvinen, Postimies Pate, Felix, Ash (Pokémon) yms. + kaikki Pelle Hermannit, Tonttu Toljanterit, Ransu-koirat ja Late-ketut...

Otetaan nyt esimerkiksi tämä äsken kyhäilemäni piirroshahmo.

 Tässä on Kaapro Kissa. Hän saavutti suuren suosion lasten keskuudessa ja on sekä tyttöjen että poikien idoli. Kaaprosta on tehty paljon oheistuotteita ja Kaapron voit bongata niin lasten pipoista kuin repuissa killuvista avaimenperistäkin.
 



Pian Kaapron huippusuosion jälkeen markkinoille ilmestyi tyttöversio Kaaprosta: Kukka-Maaria Kissa. Kukka-Maaria on tytöille suunnattu ja hän mainostaa enimmäkseen tyttömäisiä juttuja, kuten kynsilakkoja ja hiuspinnejä.






Ja nyt seuraa kysymys: Haluaisiko pikkupoika käyttää Kukka-Maaria -aiheista pipoa? Entä haluaisiko pikkutyttö käyttää Kaapro-aiheista pipoa? Oma veikkaukseni on, että tyttö voisi ilman kummempia esteitä käyttää Kaapro-pipoa, mutta pojan olisi ehdottoman noloa käyttää pipoa, jota koristaa rusettipäinen tyttökissa.
Miksi sitä ei pidetä outona, että tyttö katsoo poikien tv-sarjoja ja leikkii poikien leluilla, mutta poika ei voi edes vilkaista tyttöjen vastaavia ilman oudoksuntaa?

Löysin myös tyttöjen ja poikien leluja käsittelevän blogimerkinnän. Karkeasti sanottuna tytöistä yritetään kasvattaa muotiprinsessoja ja pojista järeitä taistelusankareita.

...Kiitos tämän lukemisesta, toivottavasti edes joku ymmärsi tämän juttuni pointin. :--D